Suomi siirtyy lisenssimarkkinaan heinäkuussa 2027, ja perustelu on toistettu monta kertaa: sääntely palauttaa pelaamisen valvonnan piiriin. Väite kuulostaa itsestään selvältä, mutta se on tarkistettavissa, koska neljä Euroopan maata on tehnyt saman siirron jo ennen meitä.
Vertailussa on yksi tunnusluku ylitse muiden. Kanavointiaste kertoo, kuinka suuri osa pelaamisesta tapahtuu luvan saaneilla toimijoilla. Jos luku on korkea, järjestelmä toimii. Jos se jää matalaksi, maa on säätänyt lain, jota merkittävä osa pelaajista kiertää.
Pelaajalle sama asia näkyy toisesta suunnasta. Suomessa Euroopan talousalueen luvalla järjestetyistä peleistä saadut voitot ovat verovapaita ja talousalueen ulkopuolelta saadut eivät, joten lupa-alue ratkaisee sen, mitä voitosta jää käteen. Siksi suomalaisille suunnatut verovapaat casino -vertailut järjestävät sivustot ensisijaisesti lupa-alueen eikä kampanjatarjousten mukaan. Sama jako selittää myös sen, miksi kanavointiaste on maittain niin erilainen: pelaaja seuraa verokohtelua ja käyttökokemusta, ei lainsäätäjän aikomuksia.
Mitä toimiva sääntely tarkoittaa mitattuna
Kanavointiastetta mitataan kahdella eri tavalla, ja ero on tärkeämpi kuin miltä se kuulostaa. Pelaajapohjainen luku kertoo, kuinka moni pelaa vain luvallisilla sivustoilla. Rahapohjainen luku kertoo, kuinka suuri osa pelatusta rahasta kulkee niiden kautta.
Nämä kaksi lukua voivat erota rajusti. Suuri osa pelaajista voi pysyä luvallisella puolella, kun taas pieni joukko eniten pelaavia siirtyy muualle. Koska juuri se joukko tuottaa valtaosan pelikatteesta, rahapohjainen luku romahtaa vaikka pelaajapohjainen näyttäisi erinomaiselta.
Tämä on syy siihen, miksi eri maiden luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Kun jossakin kerrotaan yli 90 prosentin kanavoinnista ja toisaalla noin puolesta, kyse voi olla samasta tilanteesta mitattuna kahdella eri mittarilla.
Eron taustalla on pelaajakunnan rakenne. Rahapelaamisessa kulutus jakautuu hyvin epätasaisesti, ja pieni vähemmistö vastaa suuresta osasta kokonaissummaa. Siksi rahapohjainen luku on politiikan kannalta se merkityksellisempi, vaikka pelaajapohjainen näyttää julkisuudessa huomattavasti paremmalta.
Mittaustavan valinta ei ole tekninen yksityiskohta. Se määrittää, miltä koko uudistus näyttää julkisuudessa, ja siksi tapa kannattaa lyödä lukkoon ennen ensimmäisiä julkaistuja lukuja eikä vasta sitten, kun on nähty, kumpi luvuista on imartelevampi.
Tanska aloitti ensimmäisenä ja pitää yhä kärkeä
Tanska avasi verkkorahapelimarkkinansa 1. tammikuuta 2012 uuden pelilain myötä. Se on Pohjolan pisin kokemus lisenssimallista, ja sitä käytetään yleisimmin esimerkkinä siitä, että malli voi toimia.
Luvut tukevat tulkintaa. Viranomaisaineistoon nojaavien selvitysten mukaan Tanskan kanavointiaste oli vuonna 2024 noin 91,5 prosenttia. Osa toimialan omista arvioista on selvästi matalampia, mikä kannattaa pitää mielessä, mutta virallisen aineiston suunta on ollut vakaa.
Tanskan tapauksessa aikaa on ollut eniten. Neljätoista vuotta riittää siihen, että luvalliset sivustot ehtivät vakiintua tavaksi eikä pelaajan tarvitse etsiä vaihtoehtoa, koska tarjonta on jo riittävä.
Vertailussa kannattaa silti huomata mittakaavaero. Tanska on Suomea suurempi markkina mutta rakenteeltaan samankaltainen, ja molemmissa maissa pelaaminen on ollut pitkään järjestettyä. Lähtökohdat ovat siis keskenään vertailukelpoisemmat kuin Saksan kanssa.
Ruotsi avasi 2019 ja näkee osuutensa laskevan
Ruotsi siirtyi lisenssimalliin 1. tammikuuta 2019. Alku oli lupaava, mutta kehityssuunta on sen jälkeen ollut väärä: kanavointiaste oli vuonna 2023 noin 86 prosenttia, vuonna 2024 noin 85 ja vuonna 2025 noin 84 prosenttia.
Lasku on hidas mutta johdonmukainen, ja se osuu samaan ajanjaksoon, jolloin pelikatteen verokanta nostettiin 18 prosentista 22 prosenttiin heinäkuussa 2024. Syy-yhteyttä ei voi todeta pelkän aikajanan perusteella, mutta yhteys on toimialalla laajasti esitetty.
Ruotsin opetus on se, että kanavointi ei ole kertaluonteinen saavutus. Se on tila, joka pitää ylläpitää, ja se reagoi siihen, kuinka houkutteleva luvallinen tarjonta on suhteessa luvattomaan.
Suomelle tämä on suora varoitus. Jos kanavointiaste jää heti avautumisen jälkeen suunnilleen sille tasolle, jolla se nyt on, laskeva kehitys alkaisi jo valmiiksi matalalta. Ruotsissa oli varaa menettää muutama prosenttiyksikkö, Suomessa ei ole.
Alankomaat mittaa kahdella eri luvulla
Alankomaat avasi markkinansa 1. lokakuuta 2021, kun etäpelilaki tuli sovellettavaksi. Maan luvut ovat vertailun opettavaisimmat, koska ne julkaistaan molemmilla mittareilla.
Kevään 2026 seuranta-aineiston mukaan noin 91 prosenttia pelaajista pelaa vain luvallisilla sivustoilla, mutta rahassa mitattuna luvallisten osuus oli vain noin 53 prosenttia. Aiemmissa raporteissa luku oli noin 56 prosenttia alkuvuonna 2025 ja noin 51 prosenttia vuoden 2024 lopussa.
Ero kertoo, että eniten pelaavat ovat siirtyneet luvattomalle puolelle, vaikka valtaosa tavallisista pelaajista ei ole. Suomessa vastaava kysymys koskee markkinoinnin sääntöjä, ja rahapelien markkinoinnin muutokset lisenssijärjestelmän myötä ovat juuri se väline, jolla luvallinen tarjonta joko erottuu tai jää näkymättömiin. Jos luvallinen toimija ei saa kertoa olevansa luvallinen, pelaajan on vaikea tehdä eroa.
Alankomaiden kokemus on Suomen kannalta vertailun kiinnostavin. Molemmissa maissa markkina avautui tilanteessa, jossa ulkomainen tarjonta oli jo vakiintunut osaksi pelaajien arkea. Avaus ei siis luonut kysyntää vaan yritti ohjata sellaista, joka oli olemassa jo ennestään.
Saksa kiistelee omista luvuistaan
Saksa yhtenäisti sääntelynsä vuoden 2021 rahapelisopimuksella, joka teki verkkoautomaateista ja -pokerista luvanvaraisesti sallittuja koko maassa. Tulos on vertailun kiistanalaisin.
Maaliskuussa 2026 julkaistun virallisen selvityksen mukaan luvattoman tarjonnan osuus markkinasta oli noin 23 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 77 prosentin kanavointia. Toimialan omat arviot ovat huomattavasti matalampia, ja erityisesti verkkoautomaattien osalta on esitetty 20 ja 40 prosentin väliin asettuvia lukuja.
Kahden luvun välinen kuilu on liian suuri selittyäkseen mittausvirheellä. Kyse on siitä, mitä lasketaan markkinaksi, ja se on poliittinen kysymys yhtä paljon kuin tilastollinen. Saksan tapaus osoittaa, miksi pelkkään yhteen prosenttilukuun ei kannata luottaa.
Syy kiistaan löytyy itse tuotteesta. Saksassa luvallista verkkoautomaattia koskevat poikkeuksellisen tiukat rajat: pyörähdyksen vähimmäiskesto on viisi sekuntia, automaattipyöritys ja jättipotit on kielletty, ja tarjoajien yhteinen talletusraja on 1 000 euroa kuukaudessa. Kun luvallinen tuote eroaa näin paljon luvattomasta, osa pelaajista siirtyy riippumatta siitä, mitä laki sanoo.
Suomi lähtee poikkeuksellisen matalalta
Suomen lähtötilanne eroaa kaikista edellä mainituista. Kanavointiaste oli noin kymmenen vuotta sitten arviolta yhdeksänkymmenen prosentin luokkaa, ja lain valmistelun aikaan siitä puhuttiin enää noin puolena. Mikään vertailumaista ei aloittanut näin matalalta.
Valmisteluun liittyi myös poikkeuksellisen näkyvä etujen yhteentörmäys, ja Ylen juttu rahapelilain uudistuksen lobbauksesta kuvaa, kuinka Veikkaus, kansainväliset peliyhtiöt ja media asemoituivat uudistuksen ympärille. Se on hyödyllinen tausta, koska lopputulos on aina kompromissi eikä puhtaan teorian mukainen malli.
Matala lähtötaso on samalla mahdollisuus. Kun kanavointi on noin puolet, kasvuvaraa on enemmän kuin missään vertailumaassa, ja jo maltillinen onnistuminen näkyisi tilastoissa selvästi. Riski on kuitenkin symmetrinen, sillä matalalta on lyhyempi matka myös siihen, että järjestelmää pidetään epäonnistuneena.
Verokanta on se säädin, joka ratkaisee
Suomi asetti pelikatteen veroksi 22 prosenttia, eli saman tason kuin Ruotsi. Valinta on ymmärrettävä, mutta se on myös se kohta, jossa vertailumaiden kokemus antaa selkeimmän varoituksen.
Logiikka on suoraviivainen. Mitä korkeampi vero, sitä vähemmän luvallinen toimija voi palauttaa pelaajalle ja sitä suurempi ero syntyy luvattomaan tarjontaan. Kun ero kasvaa riittävän suureksi, eniten pelaavat siirtyvät, ja juuri he tuottavat suurimman osan katteesta.
Tämä on sama mekanismi, joka näkyy Ruotsin laskevassa käyrässä ja Alankomaiden kahden luvun erossa. Verokanta ei ole vain valtion tulokysymys vaan suoraan kanavointiasteen säädin, ja nämä kaksi tavoitetta ovat osittain ristiriidassa keskenään.
Ristiriita ei ratkea kerralla vaan säätämällä. Verokantaa voidaan muuttaa myöhemmin, ja Ruotsi teki juuri niin, tosin kanavoinnin kannalta väärään suuntaan. Suomen tapauksessa ensimmäiset kaksi vuotta kertovat, oliko lähtötaso asetettu oikein.
Mitä pelaaja huomaa muutoksesta
Käytännön tasolla muutos näkyy kolmessa asiassa. Mainonta lisääntyy ja muuttuu yhtenäisemmäksi, koska luvalliset toimijat saavat markkinoida sääntöjen rajoissa. Tunnistautuminen ja pelaajan omat rajat tulevat pakollisiksi kaikilla luvan saaneilla sivustoilla.
Kolmas muutos näkyy hitaimmin mutta merkitsee eniten. Luvan saanut sivusto on vastuussa jollekin, ja riitatilanteessa pelaajalla on osoite, johon valittaa. Luvattomalla puolella sitä osoitetta ei yksinkertaisesti ole, ja juuri siinä on lisenssin todellinen arvo.
Perusasiat eivät silti muutu. Ikäraja on 18 vuotta, ja pelin matematiikka on laadittu niin, että pitkällä aikavälillä järjestäjä jää voitolle. Kumpikaan ei muutu lisenssin mukana, joten oma budjetti ja käytetty aika kannattaa päättää ennen kuin aloittaa.
Yksi käytännön ohje kannattaa poimia vertailusta. Lupa-alue näkyy tavallisesti sivuston alatunnisteessa, ja sen tarkistaminen vie muutaman sekunnin. Se on käytännössä ainoa kohta, jossa pelaaja voi itse vaikuttaa siihen, kummalla puolella tilastoa hän on.
Mitä vertailu opettaa Suomelle
Neljästä maasta saa kolme selvää opetusta. Tanska osoittaa, että korkea kanavointi on mahdollinen, mutta se vaati vuosia ja riittävän houkuttelevan luvallisen tarjonnan. Ruotsi osoittaa, että saavutettu taso voi valua alaspäin, jos luvallisen ja luvattoman ero kasvaa.
Alankomaat osoittaa, että yksi luku voi kertoa menestyksestä ja toinen epäonnistumisesta samasta markkinasta. Suomen kannattaa julkaista molemmat alusta alkaen, koska pelkkä pelaajapohjainen luku kaunistaa tilannetta juuri siltä osin, jolla on eniten taloudellista merkitystä.
Suomen todellinen mittari on siis kaksiosainen. Nouseeko rahapohjainen kanavointiaste nykyisestä noin puolesta selvästi ylöspäin, ja pysyykö se siellä kolmen vuoden kuluttua. Ensimmäinen luku kertoo, onnistuiko avaus. Toinen kertoo, oliko verokanta asetettu oikein.
Aikataulu kannattaa pitää mielessä tuloksia arvioitaessa. Tanskalla meni vuosia nykytasolleen, joten Suomen lukuja ei kannata tuomita heti vuonna 2028. Olennaista on suunta eikä yksittäinen mittaus, ja suunnan näkee vasta kolmannesta vuodesta eteenpäin.
Seuraa minua